KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä Suomi – Sveitsi, torstaina klo 21:15.

Leijonat kohtaavat lohkovoittonsa myötä puolivälierissä toisessa lohkossa neljänneksi sijoittuneen Sveitsin.

Leijonien otteet ovat olleet läpi kisojen hieman eriskummallisia, sillä lohkovaiheessa ennakkoon Suomea vahvempina pidetyt Kanada ja USA saivat molemmat Leijonilta oikein isän kädestä kun Suomi murjoi Kanadan maanrakoon numeroin 1-5 ja Yhdysvallat kaatui myös hienosti luvuin 6-2. Kuitenkin ennakkoon heikompia maita vastaan (Tanska ja Saksa) Leijonat olivat suurissa vaikeuksissa ja hävisikin lopulta molemmat ottelut.

Leijonat saivat tervetullutta täydennystä joukkueeseensa kesken kisojen, kun Nashville Predatorsia edustava Eeli Tolvanen liittyi Leijonien mukaan Nashvillen pudottua NHL:n pudotuspeleistä ulos. Kolmeen peliin Tolvanen on merkkauttanut mukavat teholukemat 2+2.

Sveitsi on onnistunut värkkäilemään jokaisessa pelaamassaan ottelussa vähintään kaksi täysosumaa, myös todella kovia Venäjää sekä Ruotsia vastaan. Sveitsi sai myös kesken kisojen riveihinsä Nashvillestä varsin kovia tekijöitä kun puolustaja Roman Josi sekä hyökkääjä Kevin Fiala riensivät Sveitsin avuksi.

Näkisin että tästä pelistä on tulossa Suomelle jotakuinkin yhtä vaikea kuin nuo jo aiemmin pelatut Tanska -ja Saksa-ottelut olivat. Helpolla Sveitsi ei tule Leijonia tänään päästämään. Sveitsistä kun on näiden saapuneiden vahvistusten myötä puhuttu historian kovimpana Sveitsin maajoukkueena…

Pelivalinta: Molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia – Varsinainen peliaika

Kerroin: 1.91 @

Panossuositus: 8/10

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!