Ranskan liigassa pelataan perjantai-iltana kaksi ottelua. Suurin mielenkiinto kohdistuu Monacoon, jossa tähtipelaaja Radamel Falcao tekee paluun kokoonpanoon.

Hallitseva Ranskan liigan mestari AS Monaco on yksi liigan eliittijoukkueista myös tällä kaudella. PSG:n vauhtiin sillä ei ole kuitenkaan asiaa, joten mestaruuskannu palaa tänä keväänä takaisin Pariisiin. Monaco on pelannut liigassa nyt 12 tappiotonta ottelua peräkkäin saldolla 8-4-0. Kauden kotisaldo on huikea 11-2-1, jossa ainoa tappio on luonnollisesti PSG:lle.

Monacon riveistä on puuttunut viime viikkoina tulivoimaa, sillä kolumbialaiskärki Radamel Falcao on ollut sivussa. Miehen saldona on tällä kaudella hurjat 17 maalia 20 otteluun. Nyt Monacon ykköstykki on palannut taas harjoituksiin ja nimetty alustavasti perjantain ottelussa pelaavaan ryhmään.

Alla oleva kuva: Falcao Monacon treeneissä maanantaina.

Vierailija Bordeaux on kohdannut kahdessa edellisessä ottelussaan laatujoukkueet Nizzan ja Marseillen. Tuloksena on 0-0 tasapeli ja 1-0 tappio. Bordaux jyräsi kyllä Nizzan pystyyn kotikentällään, mutta ei saanut käännettyä hallintaa maaleiksi. Marseillen vieraana se hävisi ansaitusti.

Päivitys 2.3.2018: Falcao ei ole nimettynä ottelun lopulliseen kokoonpanoon, joten Monaco kelpaa lähinnä jännitysvedoksi. Todennäköisyysarviot korjattu.

Bordeaux ei pelaa tällä hetkellä huonosti, mutta Monaco on joukkueista yksinkertaisesti todella paljon vahvempi. Ykköskärki Falcaon paluu kentälle lisää tasoeroa entisestään. tarjoaa kotivoitolle 1,63 kertoimen (todennäköisyysarvio 64%), joka kelpaa kupongille mainiosti.

Voit myös kokeilla in Monaco -1 aasialaista tasoitusvetoa 2,00 kertoimella (todennäköisyysarvio 51%). Saat silloin panoksen takaisin, jos Monaco voittaa vain yhden maalin erolla.

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *