KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

MM-kisojen analyyseissa on tullut aika edetä G-lohkoon. Siinä pelaavat Panama, Tunisia, Belgia sekä kaikkien suosikki Englanti.

Lohkon ykköspaikka tulee olemaan Englannin ja Belgian välinen kamppailu. Joukkueet kohtaavat toisensa vasta päätöskierroksella, jolloin molemmilla on suurella todennäköisyydellä taskussaan jo kuusi pistettä.

Yleisen konsensuksen mukaan Belgia lähtee lohkoon suosikkina. Joukkueen ”kultainen sukupolvi” pelaajia on tällä hetkellä parhaassa iässään, ja Belgian riveistä löytyy timanttista laatua ympäri kenttää. Courtois maalilla, Alderweireld & Verthongen puolustuksessa, De Bruyne & Hazard keskikentällä sekä Lukaku kärjessä. Näiden nimimiesten ympärille jää kuitenkin liian tasapaksua laatua etenkin keskikentälle, kun verrataan aivan huippumaihin. Oman ongelmansa tuo myös Kevin De Bruyne, joka ei saa pelata maajoukkueessa hänelle sopivimmalla pelipaikalla.

Englannilla on kasassa mielenkiintoinen ja nuori joukkue. Fakta on se, että Gareth Southgatella on hallussaan enemmän talenttia kuin kenties pariin vuosikymmeneen. Joukkue pelaa 3-5-2 ryhmityksellä, jonka puolustus on myös erittäin hyvä syöttelemään palloa. Hyökkäyspäähän on tarjolla pelaajia kuten Jesse Lingard, Dele Alli, Harry Kane sekä loistava Raheem Sterling. Päävalmentaja Southgate tuntee tämän sukupolven hyvin myös U21-maajoukkueen ajoilta.

Kolmantena oleva Tunisia jäänee molempien jalkoihin selvällä marginaalilla. Tunisia on ennakkoon ehkäpä heikoin Afrikan joukkueista. Maa pääsi mukaan kisoihin myös varsin kevyestä karsintalohkosta, eikä sillä ole riveissään oikein minkään tasoisia tähtiä Euroopan edes top 10 -liigojen tasolla.

Lohkojumbona on sitten Panama, joka tulee kisoihin ensimmäistä kertaa maan historiassa. Luvassa on puolustustaistelua viiden miehen alakerralla, ja Panama pyrkii pitämään tappiot joka pelissä siedettävinä.

Löydät hieman laajemman analyysin sekä podcastin G-lohkosta tästä linkistä: Tutkaparin MM-kisat G-lohkon ennakko.

Kokeillaan lohkoon seuraavia erikoisvetoja

Lohkon järjestys: 1. Englanti 2. Belgia: 2,60

Englannin ja Belgian ero ei ole aivan niin suuri, kuin vedonlyöntimarkkina kuvittelee. Kohde tulee todennäköisesti ratkeamaan maiden kohtaamiseen viimeisellä kierroksella, jossa Englannilla voi hyvinkin olla myös etunaan parempi maaliero. Ei tässä suurta etua ole tarjolla, mutta pikkurahalla Englannin menestystä voi kokeilla. Vaihtoehto tälle vedolle on eniten maaleja tekevä joukkue = Englanti kertoimella 2,25 ilta.

Eniten varoituksia saanut joukkue: Tunisia 3,15

Tunisia ja Panama joutuvat lohkossa vahvasti puolustuskannalle. Panama makaa huomattavasti syvemmällä, ja joukkueen vastustajat pitävät sen ulkona pallosta ilman suurempaa draamaa. Tunisia yrittää pelata palloa rohkeammin, mikä johtaa taatusti useampiin pallonmenetyksiin ja sitä kautta rikkeisiin keskikentällä. Panama tulee säästämään peleissään energiaa ja tyytyy myös tappioasemassa paremmin kohtaloonsa.

Englannin paras maalintekijä: Sterling 8,00

Englannin parhaaksi maalintekijäksi ovat käytännössä tarjolla kolmikko Harry Kane, Raheem Sterling sekä Dele Alli. Näistä Sterling ja Alli ovat kiinnostavimpia valintoja kertoimiin nähden. Sterling pelaa hyvin vapaassa roolissa ja käytännössä toisena kärkimiehenä. Hän tulee päättämään monia vastahyökkäyksiä, ja Manchester Cityn hyökkääjä voi hyvinkin onnistua jopa Harry Kanea paremmin maalinteossa. tarjoaa mukavaa kerrointa tälle vedolle, joka koskee koko kisaurakkaa.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!