MM-kisojen turnausvedot: lohko D

MM-kisojen analyysit jatkuvat D-lohkolla. Ykkössuosikki on Leo Messin johtama Argentiina, jolta odotetaan jälleen paljon. Kroatia on selkeä kakkossuosikki, jonka perässä tulevat Islanti ja Nigeria.

Argentiina on kisoista toiseen yksi futisfanien suurimmista suosikeista. Joukkueen huippuvuoden ajoittuivat 1978-1990 väliin, jolloin Diego Maradona dominoi futisviheriöitä. Viimeisin mestaruus on jo 32 vuoden takaa, eikä Argentiina ole ollut edes neljän joukossa kuin kerran 24:n vuoden aikana. Tämä tapahtui Brasiliassa neljä vuotta sitten, jolloin maa hävisi niukasti finaalin Saksalle. Leo Messillä on jälleen kovat paineet johdattaa maa MM-kultaan Maradonan tavoin.

Argentiinan valmistautuminen on ollut haastavaa. Päävalmentajaa jouduttiin vaihtamaan kesken karsinnan, eikä joukkue ole löytänyt toimivaa permanenttia. Riesana ovat myös lukuisat loukkaantumiset, joista viimeisin isku on Manuel Lanzinin polvivamma. Argentiina ei ole missään nimessä turnauksen neljän vahvimman maan joukossa – Leo Messistä huolimatta. Pieni kompurointi alkulohkossa ei yllättäisi.

Kroatia oli myös vaikeuksissa jo karsintavaiheessa. Joukkue vaihtoi päävalmentajaa ennen lohkon viimeistä kierrosta (Suomi-tasapelin jälkeen), mikä auttoi maan MM-kisoihin jatkokarsinnan kautta. Kroatian vahvuus on joukkueen keskikenttä, mutta keskuspuolustus on kovin virhealtis. Maa on lohkon selkeä kakkossuosikki.

Islanti ja Nigeria ovat selvästi lohkon suosikkien takana. Islannilta löytyy huomattavasti enemmän laatua hyökkäyssuuntaan sekä vaaralliset erikoistilanteet. Nigerian paketti on liikaa parin yksilön varassa, ja joukkue kaipaa monien muiden Afrikan maiden tavoin hyvää playmakeria. Nigerialla on myös akuutti maalivahtikriisi.

Löydät hieman laajemman analyysin sekä podcastin D-lohkosta tästä linkistä: Tutkaparin MM-kisat D-lohkon ennakko.

Seuraavassa muutamia peli-ideoita alkulohkoon Unibetin ja Coolbetin tarjonnasta.

Lohkon voittaja: Kroatia 3,25 Coolbet

Argentiina ei ole Ranskan, Espanjan, Brasilian tai Saksan tasoinen superjoukkue. Sen ympärillä on suuria kysymysmerkkejä, eikä peli ole näyttänyt erityisen valmiilta missään vaiheessa. Kroatia pystyy haastamaan Argentiinan monella osa-alueella. EM-kisoissa Kroatia voitti Espanjan ja samalla koko alkulohkonsa. Vastaava temppu ei olisi suuri yllätys, ja Coolbetin kerroin on kokeilemisen arvoinen.

Grand Salami yli 14,5 maalia: 1,90 Coolbet

Lohkon parhaat joukkueet Argentiina sekä Kroatia ovat molemmat maita, joiden vahvuutena ei ole puolustus. Islanti pystyy horjuttamaan erikoistilanteillaan molempien takalinjoja. EM-kisoissa Islanti teki 1+1+1+2+2 maalia peleissään, ja 1-1/2-1 tulokset ovat jälleen todennäköisiä. Nigerialla on puolestaan maalivahtiongelma, Argentiina joutuu myös kisoihin kakkosveskarillaan ja Kroatian topparit ovat tunnettuja hasardeistaan. Paljon kysymysmerkkejä = paljon maaleja?

Lohkonjumbo: Nigeria 2,45 Cooolbet

Nigeria vaikuttaa ennakkoon lohkon heikoimmalta joukkueelta, mutta Coolbetin mielestä Islannin nelossija on todennäköisin vaihtoehto. Tämä ei pidä paikkaansa, joten poimitaan vetoihin Nigerian jumbopaikka. Joukkueelta puuttuu Islannin hyvä maalivahti, keskikentältä laadukas playmaker (Sigurdsson) sekä Islannin vaaralliset erikoistilanteet.

Tekee eniten maaleja lohkovaiheessa: Aguero 10 Unibet, Perisic 14 Coolbet

Lohkon ylivoimainen ykkössuosikki on luonnollisesti Lionel Messi. Jos haluat hakea maalikuninkaaksi pientä yllätystä, niin tässä on kaksi parempaa ideaa. Aguero teki rikkonaisesta kaudesta huolimatta 21 maalia 25:ssä ottelussa Valioliigassa – lähes maalin per peli. Hän aloittaa todennäköisesti Argentiinan piikissä Higuainin sijasta. Unibetin kerroin 10 on todella kova. Jos uskot Kroatian menestykseen, niin Interin tähtilaituri Perisic on mainio haku. Kroatian maalit jakautuvat varsin laajalle hyökkäyspäässä, eikä target-mies Mandzukic ole mikään selkeä ykkösnimi. Perisic saa mahtavan kertoimen.

Islannin ja Nigerian pelaajien kertoimet ovat turhan pieniä todennäköisyyksiin nähden.

0
Muista osallistua myös Ilmaisetvedot.comin vedonlyöntikilpailuun MM-kisoista - voit voittaa satoja euroja käteistä rahaa! Klikkaa tästä ohjeet kilpailuun osallistumisesta.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään!


BookkeriBonusArvosteluMene
1100%/100€ArvosteluMene
2200%/100€ArvosteluMene
3100%/100€ArvosteluMene
4100%/50€ArvosteluMene
5100%/100€ArvosteluMene

Tagged with: