KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Jalkapallon MM-kilpailuissa on mukana enää kahdeksan joukkuetta. Ranska ja Uruguay aloittavat taistelun välieräpaikasta perjantai-iltana. Ottelusta on luvassa ennakkoon hyvin vähämaalinen kamppailu.

Ranska on edennyt kahdeksan parhaan joukkoon odotusten mukaisesti. Kyseessä on yksi turnauksen vahvimmista joukkueista, ja Didier Deschampsin ryhmä on vahva suosikki etenemään myös mitalipeleihin.

Edellisellä kierroksella Ranska kohtasi lievässä kaaoksessa olevan Argentiinan, joka sopi sen pelityyliin erinomaisesti. Ranska on turnauksen paras transitiojoukkue, ja Kylian Mbappen huikea soolo avausjaksolla oli tästä yksi huikea osoitus. Argentiina käänsi ottelun onnekkaasti jopa 1-2 johtoon, mutta Ranska jyräsi lopulta täysin ansaitusti jatkoon.

Nyt vastaan asettuva Uruguay on vastustajana aivan eri luokkaa. Kyseessä yksi turnauksen parhaiten puolustavista joukkueista, joka on päästänyt omiin neljässä ottelussa vain yhden osuman. Uruguay kaatoi Portugalin kummallisessa pelissä 2-1, jossa se teki molemmista paikoistaan maalin. Joukkueen puolustus oli jälleen terästä, ja ainoa takaisku tuli erikoistilanteesta.

Uruguay ei tule antamaan Ranskan tappaville vastaiskuille tilaa Argentiinan tapaan. Joukkueen paketti on tiivis, ja keskusta on sumputettu tehokkaasti. Ranska joutuu hakemaan tilaa laidoilta, ja maalipaikat jäävät varmasti vähiin molemmissa päin kenttää.

Ranska on saanut ottelun alla yllättävän bonuksen, sillä Uruguayn tähtipelaaja Edinson Cavani on hyvin todennäköisesti sivussa (ainakin avauskokoonpanosta). Cavani on täysin korvaamaton pelaaja Uruguayn hyökkäyksessä, ja PSG-kärki iski molemmat maalit myös Portugali-ottelussa.

Ottelu on ennakkoon erittäin vähämaalinen, ja Uruguayn maalintekoa haittaa entisestään Cavanin poissaolo. Totals-linjat on painettu todella alas, ja mielenkiintoisin pelivalinta on näistä asetelmista Ranskan nollapeli. Ranskan nollapelille, eli Uruguayn team total alle 0,5 maalia, on tarjolla esim. 2,12 kerrointa ilta.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!