KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Suomen Ykkösessä pelataan lauantaina kauden seitsemäs kierros. Kohteet löytyvät myös vakiokupongilta, joten muista katsastaa myös sivuston vakiovihje! Seuraavassa peli-idea KPV:n sekä Klubi 04:n kohtaamiseen.

Kotijoukkue KPV lähti kauteen 2018 selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkue on kuuden kierroksen jälkeen toisena kelvollisella 3-2-1 saldolla. KPV:n esitykset ovat kuitenkin olleet kaukana vakuuttavista. Viikko sitten se kaatoi AC Oulun kotonaan hikisesti 1-0, mutta loi ottelussa selvästi vähemmän maalipaikkoja. KPV:n taso on ollut kaukana parhaasta kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen.

HJK:n juniorijoukkue lähti kauteen selkeänä putoajakandidaattina. Klubi 04:n etuna on ollut tähän asti suosiollinen ohjelma, joka on sisältänyt neljä, käytännössä kuitenkin viisi, kotipeliä. Joukkue on kaatanut kotonaan AC Oulun sekä JJK:n ja haki 0-0 vierastasurin aiemmin Kotkasta. Toisen ”vieraspelin” joukkue hävisi Helsingissä IFK:lle 2-0.

Klubi-04 on luonut yhtä peliä lukuun ottamatta todella vähän maalipaikkoja. Klubi on jäänyt myös puolessa otteluista nollille ja tehnyt ainoastaan kerran kaksi maalia – kotona jumboseura JJK:n reppuun. KPV:n vahvuutena on ollut aina kova puolustus, joten ottelu haiskahtaa hyvin vahvasti 1-0/2-0 tyyppiselle tulokselle.

Totals-markkinoilla onkin tarjolla mukavia kertoimia alle 2,5 maalin vaihtoehdolle. Poimitaan vetoihin in tarjous kertoimella 2,06 (todennäköisyysarvio 57%). Lieneekö markkina reagoinut Klubi:n viime kierroksen 1-5 tappioon, mutta linja näyttää olevan pahasti pielessä.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!