KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Salibandyliiga 9.10

Welhot-LASB

Salibandyliigassa pelataan tiistaina yhden ottelun voimin, kun vaikeasti kautensa stratannut Lasb matkaa Lahdesta Kuopioon, Welhojen vieraaksi. Ottelu käyntiin Kuopiohallissa klo 18.30.

Kuopion Welhojen yllätysmomentti piti olla käytetty, mutta niin vain Janne Kainulainen on saanut ryhmästään jälleen kerran hyvin irti. Viiden pelatun ottelun jälkeen ”taikurit” löytyvät sarjataulukon kahdeksannelta sijalta, seitsemällä pisteellä (2-1-2). Viikonloppuna ErVi ryösti pisteet vakuuttavan puolustusesityksen jälkeen numeroin 1-4. Vieraiden alun tehohetki oli Welhoille liikaa ja kotijoukkueen ainokainen syntyi vasta pelin viimeisellä minuutilla. Tähtipuolustaja Iiro Lankinen on kärsinyt kahden ottelun pelikieltonsa ja palaa tänään kuopiolaisten alakertaan. Maalilla aloittaa hyvin kauden startannut Jesse Huurrekorpi.

Vierailija Lasbin alkukausi on alkanut mollivoittoisesti, kun se on viidestä pelaamastaan ottelusta saalistanut vain yhden voiton. Toisaalta lahtelaisten vastustajatkin ovat olleet aivan sarjan kärkipäätä (TPS, Oilers, Karhut,Classic, Happee). Ennen illan ottelua Lasb löytyy sarjataukukon toiseksi viimeiseltä sijalta ja on kolmen ottelun tappioputkessa. Teemu Varis ei ole saanut kokoonpanostaan vielä kaikkea irti ja etenkin vaisusti aloittanut Perttu Koljonen on pikku hiljaa alkanut heräilemään kauteen. Ykkös hyökkäyskenttä on ollut Rasmus Kainulaisen johdolla tehokas, mutta aivan yksin eivät nämäkään herrat pelejä voita. Maalilla Kaapo Kettunen on ollut hyvinkin epävarma, mutta kun joukkueesta ei löydy parempaakaan veräjän vartijaa niin mies jatkanee tänäänkin tolppien välissä.

Welhot on toiminut Lasbille varsinaisena pisteautomaattina ja viime kaudella lahtelaiset olivat keskinäisissä otteluissa parempia 1-0, 2-9. Molempien joukkueiden murheenkryyninä on olleet avauserät: Welhot ei ole vielä kertaakaan onnistunut tekemään avausmaalia ja Lasb on Classic ottelua lukuunottamatta hävinnyt kaikki avaus kaksikymppiset maalierolla 4-14. Materiaaliltaan vierasjoukkue on vahvempi, mutta aivan näin suurta suosikin asemaa se ei mielestämme ansaitse. Welhot on erittäin hyvin valmennettu ryhmä, joka saa koneestaan loistavasti irti juuri ns. päävastutajiaan (joihin myös Lasb lukeutuu) vastaan. Kotijoukkueen yv ja av prosentit olivat ennen viime ottelua 100%, joten tänään isossa roolissa esiintyvät erikoistilanteet ovat selkeästi Welhojen hyväksi. Tiistai-ilta Kuopiossa ei ole yhdenkään vierasjoukkueen mieleen eikä Lasb tänään kurssiaan helpolla käännä. Luvassa on tasainen ja melko vähämaalinen kamppailu, joten napataan kotijoukkuetta tasoituksella lapulle mukaan!

 

Pelivalinta

Salibandyliiga 9.10

Welhot-LASB

Welhot +1,5 @1,70 panos 5/10

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!