KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Espanjan La Ligassa pelataan alkuviikosta sarjan kuudes ottelukierros. Sarjajumbo Leganes saa keskiviikkoiltana vieraakseen FC Barcelonan. Tarjolla on harvinainen value!

Kotijoukkue Leganes on pelannut Espanjan pääsarjassa kaksi edellistä kautta. Kyseessä on ollut raju selviytymistaistelu alusta loppuun, sillä Leganes on päätynyt kahdesti juuri putoamisviivan yläpuolelle. Toistaiseksi sarjasta on aina löytynyt kolme heikompaa joukkuetta.

Täksi kaudeksi Leganesin puikkoihin siirtyi Mauricio Pellegrino, joka on yrittänyt saada esiin pelaavamman joukkueen. Taktiikka ei ole toiminut erityisen hyvin, sillä saldona on yksi tasapeli ja neljä tappiota. Leganes ei ole otteluissaan aivan toivoton, mutta joukkue on tällä hetkellä La Liga -rankingin pohjalla.

FC Barcelona on puolestaan rankingin ykköspaikalla. Atletico on jäänyt jo kauas taakse, mutta Real Madrid vaikuttaisi olevan todellinen uhkaaja Ronaldon menestyksestä huolimatta.

Barca voitti sarjan neljä ensimmäistä peliään, mutta viime sunnuntaina joukkue karahti kiville Gironan isäntänä. Lopputulokseen vaikutti Barca-topparin ulosajo avausjaksolla. Mestarien liigassa joukkue selvitti helposti avauspelinsä ja kaatoi PSV:n viikko sitten 4-0.

La Ligan tasoero ei tästä paljon suuremmaksi muutu. Leganesin saumat ovat myös kotiottelussa hyvin ohuet, mutta joukkue voi hyvinkin onnistua maalinteossa. Barcan puolustus on ollut viime kierroksilla varsin haavoittuva, ja sen verkkoon on tehty kolmessa edellisessä La Liga -matsissa viisi maalia. Viimeiset 15 matsia Barcelonan verkkoa on heilutettu 1,4 kertaa per ottelu, joka on hurjasti enemmän, mitä huippujoukkueet kuten PSG tai Bayern päästävät. Kyseessä on harvinainen tilanne, sillä markkinoilta ei löydy usein valueta Barcelonan pelien overeista.

Barcelonan kierrätys on toki mahdollista, mutta penkillä istui viime ottelussa Dembelen, Rakiticin ja Coutinhon kaltaisia pelaajia. Ottelun paras value on ehdottomasti aasialainen yli 3,0 maalia in 1,84 kertoimella (todennäköisyysarvio 62%). Markkina ei juuri usko Leganesin maaliin. Tässä vetomuodossa saat panoksen takaisin tasan kolmen maalin tuloksella, joten osumistodennäköisyys on todella makea. Muutkin totals-rajat ovat myös pelikelpoisia (esim. yli 3,5 maalia).

Barcelonan tasoitusvedoista löytyy myös pientä etua, mutta ”over” on ehdottomasti kohteessa paras pelivalinta.

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!