KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

La Ligassa pelataan tänä viikonloppuna viidettä sarjakierrosta. Lauantain iltapelinä nähdään mielenkiintoinen ottelu Getafen sekä Atletico Madridin välillä.

Kotijoukkue Getafe on tuttu näky Espanjan liigan keskikastissa. Joukkue käväisi pikavisiitillä Segundassa kaudella 2016-2017, mutta muuten Getafe on kiusannut isompiaan La Ligassa jo monet vuodet. Edeltävä kausi sujui erinomaisesti, sillä Getafe oli sarjan kahdeksas. Vain Barcelona ja Atletico Madrid päästivät vähemmän maaleja!

Tämä kausi alkoi vieraspelillä Real Madridia vastaan, jonka Getafe hävisi 2-0. Tämän jälkeen joukkue ei ole päästänyt ainuttakaan maalia kolmen ottelun ajan. Viikko sitten Getafe haki komean 0-2 voiton myös Sevillan kotiluolasta.

Atletico Madrid on ollut jo vuosikausia FC Barcelonan sekä Real Madridin kovin haastaja. ”Tico” oli myös tällä kaudella yksi voittajasuosikeista, mutta mestaruustaistelu on karannut käsistä jo alkumetreillä. Joukkue on seitsemän pinnaa Barcelonaa perässä neljän kierroksen jälkeen.

Atletico on kaatanut ainoastaan nousija Rayo Vallecanon tällä kaudella, ja sekin oli maalein 1-0. Saldona on lisäksi kaksi tasapeliä sekä tappio Celtan vieraana 2-0. Joukkue sai sentään pientä buustia Mestarien liigasta, jossa Monaco kaatui vieraissa maalein 1-2. Tästä Tico saa kuitenkin pientä lisärasitusta.

Getafe näyttäisi olevan tälläkin kaudella markkinoiden aliarvostama. Tiukasti puolustavat ja nimettömät joukkueet kiinnostavat harvemmin pelikansaa. Ne ovat kuitenkin järkipelurille usein parhaita pelikohteita.

Getafe saa kotonaan alavireistä Atleticoa vastaan mukavan +0,5 maalin tasoituksen. Se maistuu etenkin siksi, kun ottelun maaliodotus on uskomattoman matala. Jo kaksi osumaa olisi pienoinen yllätys. Tasapelin riski on todella korkea, joten 1X pitäisi osua noin 60% todennäköisyydellä. maksaa tästä vedosta 1,98 kertoimen.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!