KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Espanjan liigassa pelataan nyt neljättä ottelukierrosta. Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa nähdään todennäköisesti railakasta peliä.

Kotijoukkue Leganes oli viime kaudella La Ligan heikoin porukka – jos mukaan lasketaan vain ne joukkueet, jotka säilyttivät sarjapaikkansa. Leganes oli sentään pudonnutta trioa merkittävästi vahvempi, mutta tälle kaudelle on syytä odottaa vaikeuksia.

Joukkueen managerina on Southamptonista keväällä fudut saanut Mauricio Pellegrino. Hän pyrkii muuttamaan Leganesin pelityyliä pelaavampaan suuntaan. Viime kaudella Leganes oli yksi La Ligan vähämaalisimmista, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet.

Leganes on pelannut alkukaudella maalikeskiarvolla 4,00 maalia per ottelu. Kaikissa matseissa on tehty osumia kentän molempiin päihin. Lisäksi otteluissa on myös luotu paljon tilanteita, joten maalit eivät ole syntyneet sattumalta.

Vierasjoukkue Villarrealin suunalla on nähtävissä pientä kriisiä. ”Keltainen sukellusvene” on kolmen matsin jälkeen voitoitta, ja viime kierroksella hävittiin Gironalle VAR-tuomion seurauksena. Joukkueella on nyt näytön paikka, ja Leganes voi hyvinkin sopia Villarrealille vastustajaksi tähän paikkaan.

Vedonlyöntimarkkina on arvioinut ottelun maalimäärän erittäin matalaksi pitkälti viime kauden pohjalta. Leganes on tällä kaudella hieman heikompi ja selkeästi runsasmaalisempi joukkue. Villarreal tarvitsee myös voittoja, joten ottelussa nähdään kaiken järjen mukaan maalitilanteita molemmissa päissä.

tarjoaa todella herkullisen yli 2,0 maalin vedon kertoimella 1,78 (todennäköisyysarvio 64%). Saat siis panoksesi takaisin kahden maalin tuloksella! Rohkeimmat voivat napata myös yli 2,5 maalia, jolle saa monesta paikkaa 2,40 tasoisia kertoimia.

Totalsien lisäksi myös Bethardin ja Pinnaclen Villarreal DNB (eli +0 tasoitus) kertoimella 1,80 on hyvä lisäveto. Leganes on tällä hetkellä yksi sarjan heikoimmista joukkueista, ja Villarrealin todellinen taso on nähtyä korkeampi.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!